sunnuntai 2. joulukuuta 2012

2.12

Taas ollaan typyn kanssa kahdestaan koko tuleva viikko, kun isi lähti tänään Saksaan..Aloitettiinkin yhteinen aika heti tehokkaasti ottamalla joulukorttikuvia. Onnistuneen otoksen lopulta sitten sainkin, vaikka oli se vaikeaa kun ei neiti malttanut oikeen paikalla pysyä :D Pistin kortit jälleen kerran Ifolorilta tilaukseen, pelkäsin jo että korttien kanssa tulee kiire joten päätin tilata ne nyt ettei sitten unohdu. Laitan sen virallisen joulukortin kuvan sitten lähempänä aattoa tänne :) Tässä kuitenkin yksi ei niin onnistunut otos (yksi niistä sadoista :D):


Neitiä tuntui kiinnostavan kaikki muu enemmän kun ite kamera, hauskaakin näytti kyllä olevan :)



Sain eilen isin tilaamat villasukat valmiiksi ja aloitin tänään jo Saraellalle omia sukkia joista toinen valmistuikin jo :) Tuttinauhoihin tarkoitetut nauhat odottavat yhä tuossa pöydällä, saa nähdä milloin pääsen niiden kimppuun :P 

Tällaiset isin villasukista sitten tuli :)

Isin Saksanreissu tuli vähän yllättäen, joten oon ihan pulassa tulevan viikon kanssa. Maanantain ja tiistain nyt vielä selviän, mutta keskiviikkona olis typyllä hammaslääkäri ja oon töissä sillon joten joudun perumaan sen. Torstaina on pyhäpäivä ja sillonkin oon töissä eikä Saraellalla oo hoitajaa. Sitten taas perjantaina hoitajalla on ansaittu vapaapäivä joten sillon mun pitäis viedä tyttö tohon lähellä olevaan isoon päiväkotiin, ei oikeen innosta koko ajatus mutta pakko kai se on :/ Kaks viikkoa tosin enää töitä että enköhän kestä sinne asti jotenkin :D 

Huomenna mulla kuitenkin on vapaapäivä. Taidan mennä Zeppeliiniin ostoksille, sillä salainen ystävä joulukuun ringit on käynnistyny ja pitäis käydä kokoamassa ystäville paketteja (osallistuin tässä kuussa ahneesti kahteen rinkiin :D). Lisäksi ajattelin metsästää ikkunalle laitettavia jouluvaloja sekä piparkakkutalon ainekset jos sellaisen väsäis jossain vaiheessa :)

Ostin toissapäivänä meille pakolliset joulukalenteritkin, Saraella sai prinsessakalenterin ja äitillä & isillä on yhteinen kinder kalenteri perinteiden mukaisesti :D

***

Kohta alkais BB-finaalikin, apua :D menee varmaan taas hetki tottua siihen että se loppuu, kun sitä on tullu seurattua päivittäin. (ei sentään 24/7 kautta mutta ekstrat, päälähetykset ja talkshowt :)). Teen BB-postauksen vielä erikseen, joko tänään myöhemmin tai sitten huomenna :) Nyt en paljasta suosikeista/inhokeista/veikkauksista vielä mitään. Kerron niistä siinä BB-postauksessa sitten lisää :)

Nyt täytyy kuitenkin käyttää koirat pihalla, haluan sen homman alta pois kun ulkona on niin kylmä :D

Näkemisiin :) 

1 kommentti:

  1. Näköjään kone kettuilee mulle kun postaus tuli noin hassusti :) no kyllä siinä kaikki asia kuitenkin on, se kai se tärkeintä lienee :)

    VastaaPoista